Tunnustaudun
pieneksi amerikkafaniksi. Olen käynyt maassa muutaman kerran ja oleskellut
lähinnä itärannikon tuntumassa. Amerikassa osataan herkkujen tekeminen, sitä ei
käy kiistäminen. Sokeria ja rasvaa käytetään niin leivonnassa kuin myös
ruoanlaitossa ja valitettavasti se näkyy kansan suurissa ylipainotilastoissa.
Kaikessa pätee sama eli ei herkkuja mahan täydeltä ja kohtuus kaikessa eli saa
sitä herkutella, kunhan se ei ole jokapäiväistä.
Key Lime Pie:ta
maistoin ensimmäisen kerran Pittsburghissa ja ihastuin siihen oitis. Piirakan
nimi tulee key -nimisistä limeistä, joita kasvaa Floridan alueella. Perinteisesti
piiraan täyte tehdään key lime mehusta, kananmunan keltuaisista ja
kondensoidusta maidosta. Limen happo saostaa keltuaiset, joten paistaminen ei
ole välttämätöntä. Käytetyn kananmunan vuoksi piirasta usein kuitenkin
paistetaan hetki.
Valmistustapoja on vähän erilaisia, joskaan mikään niistä ei ole vaikea. Jos et ole aiemmin kokeillut, nyt on hyvä hetki! Tässä tulee minun useasti testattu
reseptini:
Key Lime Pie
Pohja:
200 g keksejä (kaurakeksejä, digestive tmv.)
reilu 1 rkl sokeria
noin 100g voita sulatettuna
200 g keksejä (kaurakeksejä, digestive tmv.)
reilu 1 rkl sokeria
noin 100g voita sulatettuna
Täyte:
4 kananmunan keltuaista
1 prk kondensoitua maitoa
3-4 limeä
2 limen kuori raastettuna
4 kananmunan keltuaista
1 prk kondensoitua maitoa
3-4 limeä
2 limen kuori raastettuna
Koristelu:
2 dl vispikermaa
2 dl vispikermaa
Murskaa keksit
monitoimikoneella ja lisää joukkoon sokeri ja sulatettu voi. Sekoita ja kaada
piirasvuokaan. Painele seos vuoan pohjalle ja reunoille. Paista uunissa 175
asteessa 10 min. Ota pois ja anna jäähtyä.
Täytettä varten
erottele 4 keltuaista ja vatkaa niitä sähkövatkaimella niin, että niistä tulee
vaaleaa vaahtoa. Vatkaa joukkoon kondensoitu maito ja lopuksi limen mehu ja
kuoriraaste. Seoksen tulisi olla jokseenkin sakeaa. Kaada keksipohjan päälle ja
paista vielä uunissa 10 min. Jäähdytä kunnolla.
Juuri ennen
tarjolle panoa, vatkaa kerma vaahdoksi ja pursota se piiraan reunoille
koristeeksi. Piiras on makean kirpeä, joten ainakin omasta mielestäni kerma
sopii hyvin taittamaan kirpeyttä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti