Vähän purjehdusta ja muita elämän herkkuja

Vähän purjehdusta ja muita elämän herkkuja

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Joululehti joulun tuo


Joululehtiä on ihana selailla. Niistä on se idyllinen joulutunnelma, jota itsekin yrittää aina tavoitella. Tänä vuonna olin jo lähellä jättää lehdet kauppaan, koska fiilikset vaihtelee ja on välillä jo osastoa "skipataan joulu", mutta päädyin kuitenkin ostamaan yhden ja toinen kolahti sitten suoraan postilaatikkoon. Suosikikseni on muodostunut viime vuosina ruotsalainen Allersin Julmagasin. Edullinen lehti ja täynnä inspiroivia kuvia ja hyviä ohjeita.


Allersin Julmagasin 2014
Allersin Julmagasin 2014

Olen vuosien varrella säilönyt parhaimmat joululehdet ja kaivanut esiin äidin varastoista hänen vanhoja lehtiään. Vanhoista lehdistä suosikkejani ovat vanhojen Kotiliesien joulunumerot. Niitä onneksi löytyy paljon, koska lapsuuteni kotiin on tullut Kotiliesi 50-luvulta saakka ja niitä on myös tallella tosi paljon. Tosin niitä on säilötty ulkoaitassa, joten ovat keränneet pölyä ja vanhimpiin lehtipinoihin olivat jo pienet jyrsijätkin ehtineet käydä tutustumassa. Joitain olen pinoista pelastanut ja puhdistanut. Kotivinkin joululehtiä on säästynyt myös mukavasti.

Tein pienen läpikatsauksen joululehtiini, joita täältä kaaoksen keskeltä löysin. Jotenkin hauska selailla noita vanhoja lehtiä, kun ei vain tahdo ymmärtää, että vuodesta 1994 on jo 20 vuotta! Samalla on mukava huomata, miten tietyt asiat toistuvat ja mitä kaikkea uutta vuodet ovat tuoneet.

Kotivinkin joulu 2004

Kotivinkin joulu 2004

Kotivinkin joulu 1994

Kotivinkin joulu 1994

Säilötkö sinä joululehtiä? Palaatko selailemaan niitä vuosi vuodelta? Löytyisikö näistä vanhoista lehdistä jokin uudelleen käyttökelpoinen idea tälle vuodelle?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti